Tämä keskustelupalsta on arkistoitu, eikä tänne ilmesty enää uusia viestejä.
Ilkka Luoma 14.06.2013 07:56
Suomessa reilusti yli puolella menee vielä taloudellisesti riittävän hyvin. Niukkuudessa elävien määrä nousee kuitenkin koko ajan, työttömyys lisääntyy ja vientimme tökkii – tosin tuontikin pienenee. Olemme saaneet nauttia enemmän tai vähemmän Kokoomuksen johtaman hallituksen aikaansaannoksista tai saamattomuudesta - yli kaksi vuotta.


Onko mitään saatu aikaiseksi?

Vakava kysymys kuuluu: ”Onko kansakunnallamme varaa ylläpitää Jyrki Kataisen johtamaa monivärihallitusta?”, 1]

… varsinkin nyt, kun maamme tarvitsisi karismaattista johtajaa, joka ymmärtäisi kuunnella laajaa asiantuntemusta sekä sellaista johtajaa, joka osaa nähdä tänään huomisen laukeavia ongelmia ja ennen kaikkea reagoida niihin kansakuntaa ja ympäristöä hyödyttävällä tavalla.

Kataisen hallituksella kuin itse Kataisellakaan ei ole karismaa,
ei laajaa luottamusta kansalaisten keskuudesta eikä näytä olevan kykyä vastata tämän päivän päälle painaviin ongelmiin. Haluammeko me muutosta, jos niin – vaatikaamme Kataisen eroa 2] ja uutta hallitusta – siis saman tien uusia ennenaikaisia eduskuntavaaleja.

…
Vuonna 2007 saimme Matti Vanhasen II hallituksen, johon valtiovarainministeriksi istahti kokematon Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen *] – tästä alkoi ajanjakso Suomen kansalle, jonka lasku voi olla suuri – mistä me löydämme näiden aikaansaannoksien korjaajan – ja missä ovat ne suunnitelmat, joilla ylitämme huomisen vaikeudet.
Mitä me kirjoitimme vuonna 2006, kun Kokoomus oli vielä oppositiossa ja Katainen huuteli eduskunnan suuresta salista Vanhasen I hallitukselle. Mitä me silloin odotimme?


…
[U][28.09_2006] ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/0...ointi-voi.html ---

Kataisen iällä spekulointi voi nostaa Kokoomuksen vaalivoittoon
Kataisen vastustajat niin koppalakkikokoomuslaisina kuin eräinä mediavaikuttajina ovat sortuneet vaalivoiton siemenien antoon Kokoomukselle huomautellen Kokoomuksen puheenjohtajan iästä ja karisman puutteesta.

Niinistö-kortilla peluu parantaa Kataisen mahdollisuuksia, vaikkei Jyrkin asialistassa ole mitään erilaista kollegoihinsa nähden. Oppisopimuksien kannatus on ainoita merkittäviä eroja muihin. Suomi tarvitsee kädentaitoja maisteripapereiden edelle juuri nyt ja huomenna.


Kokoomus nousee gallupeissa

Pääministerin tuoli ja eduskunnan paikkajako ratkaistaan kuitenkin vaaliuurnilla. Puoluepolitiikka elää murrosvaihetta; ei kuitenkaan itse puolueissa, vaan kansalaisten keskuudessa. Kataisen etu on ikä ja selvästi rehellinen tapa puhua. Katainen ei ole vielä karismaattinen, mutta hänellä on aikaa.

Muistakaamme 1960-luvun alusta John F. Kennedy, yksi USA:n nuorimmista presidenteistä, jota kansalaiset rakastivat. Kennedyn ikä ei ollut haittana, kun hän tiukasti vastusti huomattavasti iäkkäämpää Neuvostoliiton johtajaa kääntäen Kuuban ohjukset takaisin Neuvostoliittoon.
Kennedyn karisma kasvoi muutamissa viikoissa mittoihin, joka vieläkin muistetaan USA:ssa. Vertauskuva on turhan massiivinen, mutta käynee esimerkistä, ettei ikä ole este kansakunnan johtajan vastuunkannolle.


Koko maapallo on murroksessa ja

… Suomikin on joutunut maapallolliseen taisteluun työn uudelleen jaosta 3]. Suomessa nuoret ovat vaaravyöhykkeessä; senhän jo teollisuuden ylipuhuja Shellin Jorma Ollila 4] takaviisaasti totesi. Nuorissa elää laajasti epätietoisuus huomisen malleista - niin työnä, osallistumisena kuin politiikkanakin.
Nuoret eivät äänestä perinteellisellä tavalla, jos äänestävät lainkaan. Kataisen rehellisyys voi olla ratkaisu äänivyöryyn nuorilta. Jyrkin konservatiivisuus nähdä huomista voi taas viedä ratkaisevat äänet "räväkämmille puolueille".

Kokoomuksen linja on muuttaa verotusta kulutuksen suuntaan
He eivät halua kajota arvonlisäveroon mm. ruoassa. Kokoomus haluaa pienentää työnverotusta. Linja on oikea ja vastaa huomisen tarpeita. Veroja tarvitaan tulonjakoon, mutta kulutusta pitää säädellä, ja siihen välilliset verot ovat oiva porkkana ja keppi.


Katainen on rehellinen työnteon kannattaja

On rohkeaa olla alentamatta kulutuksen veroja, mutta on vastuullista nostaa työnarvostusta. Ahkerat tekevät mielellään motivoituneena työtä, kun saavat enemmän käteen työhön käytetystä ajasta.

Kulutusveroista säädetään huomisen tulonjako ja sillä vaikutetaan ympäristöoloihin. Kokoomus on oikeasti herännyt näkemään, että jatkuva kulutuksen kasvu tuottaa enemmän kokonaishaittaa kuin -hyötyä. Lisääntyvät palkkatulot voidaan myös ohjata henkiseen kasvuun, jossa elinympäristö tulee vastuullisemmin huomioiduksi.


Näyttää siltä, että Kataisen ikä ja karisman puute on vanhempien ihmisten ongelma

Nuoruus on vireyttä ja viriliteettiä. Nuorempi ihminen jaksaa huolehtia ylihuomisestakin, mitä taas nykyvaltaapitävä polvi ei jaksa nähdä, koska oma intressi ei ulotu niin kauas, ehkä ainoastaan lapsenlapsien kautta.
Jokainen nuori on kiinnostunut ylihuomisesta ja näin on turvallisempaa antaa ääni sellaiselle, jolla on omaa intressiä asiaan. Katainen huomioi myös nätisti iäkkäämmätkin tuoden kodin ja uskonnon uudelleen poliittiseen termistöön. Koti on koko yhteiskunnan ydin, ja uskonto monille se ainoa turva yksinäisyydessä.

Tunnetusti Suomen kansa antaa myötätunnon syyttään parjatuille ja ivatuille
Ei ole viisasta alentaa fiksua huomisen vaikuttajaa, sillä kansa on kerran neljässä vuodessa kuninkaan/ kuningattaren valitsija tehden omia päätöksiään. Kansalaiset päättävät mm. suosituimmat elokuvat... ja eduskunnan kokoonpanon (eniten katsottu elokuva 2006 on muuten Matti).

Kevät 2007 voi tuoda maallemme kokoomusvoiton vailla vertaa
Juuri nyt kannattaisi kaikkien poliitikkojen ja mediapäättäjien keskittyä omaan sanomaan, viestiin huomisesta, kuinka se tehdään kansakuntamme laajaksi eduksi. Kriittisyys on sananvapautta, mutta turha tökkiminen käy omaan nilkkaan.


Vähättely ja parjaus nostavat kansan liikkeelle ja se voi tuoda vihdoin uutta osallistumista yhteisiin asioihin ja se alkaa lisääntyvästä kansalaisaktivismista äänestysuurnille.



…
VIITTEET
1] Onko kansakunnallamme varaa ylläpitää Kataisen hallitusta? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/0...yllapitaa.html -
2] Eroaako Katainen, pääministeriksi Sipilä? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisu...ri-juha-sipila -
3] Työnjaon globaali taistelu ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisu...njaon-taistelu -
4] Nuorisotyöttömyydessä kytee aikapommi! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/0...aikapommi.html -
*] Jyri Kataisen kohtalokas verotuspäätös 2007 (sub-primekriisin hyökätessä) ---


” [ ... nettimaailmassa nimettömät purnaajat kilvan ovat kirjoitelleet Kataisen olevan majavanmetsästäjä - niin tai näin. Kysymys oli kansalaisten taholta katsoen kuitenkin uskaliaasta ja ajattelemattomasta lausahduksesta jouluna 2007.

Tuore valtiovarainministeri ennusti metsästäjän/ linnustajan vaistoin amerikkalaisperäisen sub-primekriisin ajavan Suomen ohi - vahvojen pankkien ja vakaan valtiontalouden turvatessa Suomen kansaa. Kansa sittemmin on kokenut nahoissaan sub-primen "jälkeläiset" ja monille romahtaneen talouden ... ]


Miksi Jyrki Katainen ei noteerannut samaan aikaan jouluna 2007 Suomen Pankin selkeitä varoituksen sanoja? Oliko edellisen lamalähettilään Erkki "Bryssel" Liikasen pääjohtajuus Suomen Pankissa liikaa rahapuolueen puheenjohtajalle? Kansalaiset kysyvät nyt, kuinka kalliiksi onneton sub-primearvio tuli Suomen kansakunnalle - ehkä jäi tekemättä nopeita turvatoimia jo tuolloin, ja nyt maksamme velkaa... ” LINK ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisu...-suomen-kahtia -


…
JK. Nyt armon vuonna 2013 voimme arvioida tehokkaasti tuota yllä olevaa artikkelia vuodelta 2006, kun arvioimme tuolloin kuinka Kokoomus mahdollisesti menestyy vuoden 2007 eduskuntavaaleissa – ei ole tarkoitus olla ’besserwisser’ ~ http://fi.wiktionary.org/wiki/besserwisser -, vaan analysoida viime vuosien tapahtumia, joihin Jyrki Kataisen sormi on ollut vankasti osallisena. Kuinka vaalipuheet 2007 ovat konkretisoituneet tähän nykyvuoteemme mennessä? Onko Kokoomus repinyt Suomen kansakunnan kahtia? 5]

…
5] Kahtia revitty kansakunta ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisu...-suomen-kahtia -


…
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.fi


…
AL – Fb – US
BLOG 19 474 | 1 338 – IL
---12062013---
Laajenna
jared33 14.06.2013 08:28
No onhan nykyisen hallituksen politiikka nyt sentään ollut huomattavasti järkevämpää kuin umpisurkean Vanhanen-Kiviniemen johtaman porvarihallituksen politiikka oli.

Nyt on sentään saatu Suomen kilpailukyvyn heikkeneminen pysäytettyä, mutta meillä on silti yhä edelleen porvarihallituksen perintönä pahimpia kilpailijamaitamme korkeampi inflaatio.
Laajenna
Ilkka Luoma 14.06.2013 14:02
Oletko katsonut Suomen Pankin vientitilastot?

http://bof-fi.mailpv.net/a/s/1184086...9fcd22e/358265
Laajenna
ahistaa 14.06.2013 14:08
Lainaus: jared33 kirjoitti: Näytä viesti No onhan nykyisen hallituksen politiikka nyt sentään ollut huomattavasti järkevämpää kuin umpisurkean Vanhanen-Kiviniemen johtaman porvarihallituksen politiikka oli.

Nyt on sentään saatu Suomen kilpailukyvyn heikkeneminen pysäytettyä, mutta meillä on silti yhä edelleen porvarihallituksen perintönä pahimpia kilpailijamaitamme korkeampi inflaatio.

Perintönä tulee tämän hallituksen jälkeen olemaan alati alentuva ammatillinen osaamistaso sekä suomalaisten tuotteiden laadun romahtaminen, eikä sitä kyetä todellakaan korvaamaan vihaisilla linnuilla kymmeniin vuosiin.

Täältä ei heru yhtään minkäänlaista kiitosta sateenkaaripaskoja kohtaan.
Laajenna
Ilkka Luoma 14.06.2013 16:15
Kuinka paljon Kataisen sextetti ahistaa Sinua?
Laajenna
jared33 14.06.2013 18:55
Lainaus: ahistaa kirjoitti: Näytä viesti Perintönä tulee tämän hallituksen jälkeen olemaan alati alentuva ammatillinen osaamistaso sekä suomalaisten tuotteiden laadun romahtaminen, eikä sitä kyetä todellakaan korvaamaan vihaisilla linnuilla kymmeniin vuosiin.

Täältä ei heru yhtään minkäänlaista kiitosta sateenkaaripaskoja kohtaan.

Hallituksella ei ole mitään tekemistä suomalaisten tuotteiden laadun kanssa. Vaikka nykyinen hallitus on hoitanut perusasiat homattavasti paremmin kuin edellinen porvarihallitus, niin Suomen teollisuuden rakennemuutos on niin vaikea, että sekään ei kovin pitkälle riitä. Laadukkaiden ja myyvien tuotteiden kehittely on ennen kaikkea teollisuuden omissa käsissä.
Laajenna
Jamo3 14.06.2013 19:17
Mihin suomi tarvitsee 200 kansanedustajaa.
Laajenna
Ilkka Luoma 17.06.2013 18:27
Lainaus: Jamo3 kirjoitti: Näytä viesti Mihin suomi tarvitsee 200 kansanedustajaa.
Tulisimme toimeen 100:lla, joista yksi on puhemies. Kiinan kansankongressi vastaa suunnilleen eduskuntaamme - siellä on noin 3000 jäsentä, jos meillä samassa suhteessa eduskunta - niin meillä olisi noin 15 kansanedustajaa - tehokasta, vai mitä ;-)
Laajenna
Vastuunkantaja 17.06.2013 18:48
Bruneissa on vain yksi. Vieläkin tehokkaampaa siis tuo päätöstenteko.

200 on hyvä ja 300 olisi vieläkin parempi. Lahjominen (vaaliavustukset) olisi vaikeampi saada hoitumaan itselleen Novagruppimaiseen kuntoon.

Liian vähäinen porukka on helppo lahjoa.
Laajenna
Vastuunkantaja 17.06.2013 18:50
Avauksessa on kielioppi virhe. Onko 7 puoluetta sextetti?

Kepuhan on kainalosauvana kokoomukselle.
Laajenna
Jamo3 17.06.2013 19:12
Lainaus: Vastuunkantaja kirjoitti: Näytä viesti Bruneissa on vain yksi. Vieläkin tehokkaampaa siis tuo päätöstenteko.

200 on hyvä ja 300 olisi vieläkin parempi. Lahjominen (vaaliavustukset) olisi vaikeampi saada hoitumaan itselleen Novagruppimaiseen kuntoon.

Liian vähäinen porukka on helppo lahjoa.
Aivan mutta jospa oli jopa miljoona, niin vieläkin hankalampaa????
Laajenna
Kepusammakko 17.06.2013 19:27
Lainaus: Ilkka Luoma kirjoitti: Näytä viesti Kuinka paljon Kataisen sextetti ahistaa Sinua?
Kansalaisia ahistaa ainoastaan kepun hyväveliverkko.
Laajenna
Seikula 17.06.2013 19:43
Lainaus: Vastuunkantaja kirjoitti: Näytä viesti Avauksessa on kielioppi virhe. Onko 7 puoluetta sextetti?

Kepuhan on kainalosauvana kokoomukselle.
Kyllä näin on siksi SIPI on eritäin hiljainen, ei puhu eikä pukahda, Ilmeisesti on jo hallitusnevotelut käynissä, kokarit-Keput. seuravan hallituksen,+ tietenkiin kookareiten apupuolue Rkp.Sipi jo ilmoiti että seuravassa hallituksessa pitä olla KOKENET PUOLUET, Silloin on ainakiin YKSI asia selvä EI MIKÄN MUUTU, EIKÄ TULE ikinä suomen tillane paraneman, se johta juri sihen mitä nyt kaikki vatii, sisäisen DEVALVOINTIN, Taita monella sitten pankkitili HUPENTUA, asunot mennetävät arvonsa, KIITÄkä EURO. se on se kaikkien syypää.
Laajenna
Jamo3 17.06.2013 20:06
Lainaus: Seikula kirjoitti: Näytä viesti Kyllä näin on siksi SIPI on eritäin hiljainen, ei puhu eikä pukahda, Ilmeisesti on jo hallitusnevotelut käynissä, kokarit-Keput. seuravan hallituksen,+ tietenkiin kookareiten apupuolue Rkp.Sipi jo ilmoiti että seuravassa hallituksessa pitä olla KOKENET PUOLUET, Silloin on ainakiin YKSI asia selvä EI MIKÄN MUUTU, EIKÄ TULE ikinä suomen tillane paraneman, se johta juri sihen mitä nyt kaikki vatii, sisäisen DEVALVOINTIN, Taita monella sitten pankkitili HUPENTUA, asunot mennetävät arvonsa, KIITÄkä EURO. se on se kaikkien syypää.
Ihan noin kysyäkseni, oletko aito suomen kansalainen?
Laajenna
ahistaa 17.06.2013 20:42
Björn Arne Christer ”Nalle” Wahlroosilla on ongelma:
"Maailmassa on miljardi ihmistä jotka on halukkaita tekemään työt halvemmalla kuin me",

Nalle, olen yksi miljardista ja olen halukas tekemään sinun työsi 70 prosenttia halvemmalla kuin sinä
Laajenna
Jamo3 17.06.2013 21:04
Lainaus: ahistaa kirjoitti: Näytä viesti Björn Arne Christer ”Nalle” Wahlroosilla on ongelma:
"Maailmassa on miljardi ihmistä jotka on halukkaita tekemään työt halvemmalla kuin me",

Nalle, olen yksi miljardista ja olen halukas tekemään sinun työsi 70 prosenttia halvemmalla kuin sinä
Minä teksin jopa 90 prosenttia halvemalla.

Ärtymys Wahlroosin lausuntoja kohtaan kasvaa Ruotsissa

Keskiviikko 09.11.2011 klo 15:04 6 kommenttiaJaa Facebookissa


Ruotsin porvarillisen hallituksen valtiovarainministeri Anders Borg (maltillinen kokoomus) on liittynyt Nordean hallituksen puheenjohtajan Björn Wahlroosin ruotsalaisarvostelijoihin.

Uutistoimisto TT:n mukaan Borg kyseenalaisti keskiviikkona toimittajatapaamisessa Nordean ja sen johdon herkkäkorvaisuuden Nordean ostettua kalliin edustusasunnon toimitusjohtajansa käyttöön.

Samalla Borg kehotti asiakkaita, jotka eivät luota pankkiinsa, vaihtamaan pankkia.

- Nämä tapahtumat eivät lisää luottamusta pankkia kohtaan, Borg sanoi TT:n mukaan.

Borg sanoi myös ihmettelevänsä Wahlroosin asuntopaljastuksen yhteydessä jakamia lausuntoja, ottaen huomioon sen, että pankki aikoo vähentää henkilöstöään.

Aiemmin myös Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt ja rahamarkkinaministeri Peter Norman ovat kritisoineet Nordeaa, tosin lähinnä Nordean uuden viidentoista prosentin oman pääoman tuottotavoitteen takia.

Ministerien mukaan ”näissä oloissa liian korkea tavoite” voi olla merkki liiasta riskinotosta tai liian vähäisestä pankkikilpailusta.

Åbo Akademin professori: Wahlroos käytöskouluun
Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
Åbo Akademin professori: Wahlroos käytöskouluun
Nordean hallituksen puheenjohtajan Björn Wahlroosin tylyt kommentit pankin toimitusjohtajan asuntokohuun ihmetyttävät johtamisen asiantuntijoita. Åbo Akademin professori Alf Rehn sanoo, ettei tilannetta ainakaan auttanut, kun Wahlroos kävi Ruotsissa käytännössä sanomassa "pää kiinni köyhät".
Hyvä20
KommentoiKommentoi
Lähetä kaverilleLähetä
Tulosta (HTML)Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)Tallenna (PDF)
Del.icio.usDel.icio.us
Facebook
twitterTwitter
Harri Pietarinen
Harri Pietarinen
15.11.2011 06:01
Kommentit 261

Ruotsissa on käyty jo muutaman viikon ajan julkista keskustelua Nordean tanskalaiselle toimitusjohtajalleen Christian Clausenille ostamasta 250 neliön työsuhdeasunnosta, jonka hintalappu oli noin 2,4 miljoonaa euroa.

Clausen on itse esiintynyt katuvasti lehtihaastattelussa ja lähettänyt sovinnollisen sähköpostin alaisilleen. Sen sijaan pankin hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos on hämmentänyt ruotsalaisia kärjekkäillä kommenteillaan, joihin moni suomalainen on jo tottunut.
20:16Osake
Kurssi laskussa
Nordea Bank FDR
-2,03 %
5,78
-0,12
Kurssi laskussa
Sampo A
-3,54 %
18,24
-0,67

– Eihän se auttanut, että Nalle menee Ruotsiin suurine suineen sanomaan, että pää kiinni köyhät, Clausenille voisi antaa enemmänkin rahaa. Kommunikaationäkökulmasta ei kaikkein tyylikkäin tapa hoitaa kohua, sanoo Åbo Akademin professori Alf Rehn.

Organisaatioiden ja johtamisen professori Rehnin mielestä Wahlroosin ”käytöstavat vaatisivat pientä hienosäätöä”.
Taloustiedot

Sampo Oyj
Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike

– Jos toimittaja kysyy vaikean kysymyksen, se ei tarkoita, että sinun tulisi kettuilla toimittajalle. Se on peruskäytöstapoja. Normaalisti toivoisi huippujohtajilta pientä taitoa kohdella myös mediaa, Rehn sanoo.

Wahlroos puolusti ruotsalaismediassa Clausenin arvoasuntoa muun muassa sanomalla, että ”ihmisten täytyy asua jossain”.

– Hän totesi, että ymmärtää, että toimittajan mielestä asunto voi olla kallis, mutta... On siinä aika omalaatuinen tapa lähestyä, Rehn ihmettelee.

Asuntokohun tuorein käänne tapahtui viikonloppuna, kun tuli julki, että Wahlroos on ostanut samasta talosta isomman ja kalliimman asunnon omilla rahoillaan. Wahlroos maksoi 334 neliön asunnosta vajaat neljä miljoonaa euroa.

Finanssikonserni Sammosta kerrottiin, että yhtiön hallituksen puheenjohtaja ei kommentoi asiaa. Sampo on Nordean suurin omistaja yli viidenneksen omistusosuudella.

Työntekijät odottavat
ymmärrystä johdolta
? Mainos, artikkeli jatkuu alempana ? ? Artikkeli jatkuu ?

Nordea suunnittelee kahden tuhannen työntekijän vähentämistä, jotta sen kannattavuus pysyisi samana sääntelyn kiristyessä tulevaisuudessa. Konsulttiyhtiö Psyconin johdon kehittämiskonsultti Jere Vento sanoo ymmärtävänsä Nordean henkilöstön reaktioita.

– Wahlroosin kommentti oli hänelle tyypillinen suoraan asiaan menevä ilmaisu. Kun yhtiössä on käynnissä yt-neuvottelut, tämäntyyppiset asiat joutuvat suurennuslasin alle, Vento sanoo.

Vento katsoo, että kohun takana on ennen kaikkea keskustelu johdon palkitsemisen kohtuullisuudesta.

– Kysymys on enemmänkin ajoituksesta. Asia ei välttämättä olisi noussut samalla tavalla keskusteluun, jos tilanne olisi erityyppinen, Vento sanoo.

Ruotsissa
ahkera media

Ruotsissa Nordean asuntokohua on paisuttanut myös historia ruotsalaisten finanssijohtajien asuntosotkuista. 2000-luvun alussa Skandian johtajat remontoivat asuntojaan vakuutusyhtiön varoilla ja jakelivat arvoasuntoja lapsilleen. Sotkua puitiin oikeudessa asti.

– Ruotsissa ollaan aika herkkiä, koska maassa on ollut useampi tämäntyyppinen kohu. Tässä ei ole pakosti kysymys epäeettisestä toiminnasta, mutta ruotsalaiset muistelevat aikaisempia sotkuja, professori Rehn sanoo.

Lisäksi Ruotsin joukkotiedotusvälineet ovat Rehnin mukaan erittäin hyviä kaivamaan esiin sekä liike-elämän että politiikan väärinkäytöksiä.


Nordea-kohu jatkuu Ruotsissa: Nyt puhuttaa Walhroosin ökyasunto

Sunnuntai 13.11.2011 klo 09.29

Björn Wahlroos ei hämmästele Nordean toimitusjohtajan hulppeaa asuntoetua, koska on hankkinut itselleen vielä arvokkaamman asunnon, ruotsalaislehdet kertovat.
Björn Wahlroosin kommenteista nousi kohu Ruotsissa.
Björn Wahlroosin kommenteista nousi kohu Ruotsissa. (MATTI MATIKAINEN)
Suomessa Wahlroos omistaa kartanon Halikossa.
Suomessa Wahlroos omistaa kartanon Halikossa. (EERO LIESIMAA)
TAUSTA

Wahlroosin elitistinen kommentti ihmetyttää Ruotsissa

Nordea-pomo katuu kohutun luksusasunnon hankintaa
LINKKI

Nordeas ordförande köper paradvåning

Nordean hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos ällistytti Ruotsissa puolustamalla Nordean toimitusjohtajan Christian Clausenin hulppeaa asuntoetua. Nyt Aftonbladet ja E24 kertovat, että on Wahlroos on itse ostanut paraatikerroksessa sijaitsevan 334 neliön asunnon Strandvägeniltä Tukholmasta.

Asunnon kauppahinta oli lehtien mukaan noin 36 miljoonaa kruunua (n. 4 miljoonaa euroa). Neliöhinnaksi tulee näin lähes 108 000 kruunua (12 000 euroa).

Nordeasta ja Sammosta kuitenkin kerrottiin, että Wahlroosin Ruotsin asunto on hänen itsensä rahoittama.

Wahlroosilla on lisäksi kartano Halikossa Salossa, joten Ruotsin hulppea asunto on vain yöpymistä varten.

Clausen kertoi aiemmin, että hän asuu 250 neliön ylellisessä asunnossa, joka maksaa Nordealle 500 000 kruunua vuodessa. Asuntoetu nostatti Ruotsissa kohun, kun Nordeassa on parhaillaan menossa säästöohjelma. Lisää vettä myllyyn heitti Wahlroos, joka puolusti Clausenin asumisjärjestelyjä.

- Voisin nostaa hänen palkkaansa, jotta hän voisi ostaa lisää asuntoja, Wahlroos muun muassa sanoi.

IL
Laajenna
Ilkka Luoma 18.06.2013 09:55
Katainen ymmärtää pikkuhiljaa, että hänen aikausi lähestyy loppuaan - poliittisesti. Yritti parhaansa, mutta eväät jäivät Siilinjärvelle.
Laajenna
kinuuttaja 18.06.2013 10:03
Lainaus: Ilkka Luoma kirjoitti: Näytä viesti Katainen ymmärtää pikkuhiljaa, että hänen aikausi lähestyy loppuaan - poliittisesti. Yritti parhaansa, mutta eväät jäivät Siilinjärvelle.
Kokoomuksenkin ajama kuntauudistus pelasti varsinaissuomessa salon seudulla ainakin kymmenen pientä kuntaa konkurssilta, kun kaikki pienet kepukunnat liittyivät jokin vuosi sitten salon kaupunkiin.
Laajenna
Vastuunkantaja 18.06.2013 10:15
Wahlroos haluaa että hänet irtisanottaisiin Nordeasta, jolloinka käteen tulisi jokunen miljoon euroa ja tuhti eläke. Siksi hän soittaa suutaan jo Ruotsissakin.
Laajenna
Vastuunkantaja 18.06.2013 10:16
Lainaus: kinuuttaja kirjoitti: Näytä viesti Kokoomuksenkin ajama kuntauudistus pelasti varsinaissuomessa salon seudulla ainakin kymmenen pientä kuntaa konkurssilta, kun kaikki pienet kepukunnat liittyivät jokin vuosi sitten salon kaupunkiin.
Täh!

Salohan on tunnetusti tehnyt vikaliikkeen ja 5 vuoden irtisanomissuojan liittyneille kunnan johtajille ja duunareille!

Salo se vasta onkin konkurssikypsässä tilassa.
Laajenna
kinuuttaja 18.06.2013 10:23
Lainaus: Vastuunkantaja kirjoitti: Näytä viesti Täh!

Salohan on tunnetusti tehnyt vikaliikkeen ja 5 vuoden irtisanomissuojan liittyneille kunnan johtajille ja duunareille!

Salo se vasta onkin konkurssikypsässä tilassa.
Silloin kun kuntaliitokset salonseudulla tehtiin, salolla meni vielä hyvin. Nyt salo on rakennemuutoksen edessä, nokian loppumisen vuoksi. Selväksi on käynyt, että pienet maatalousvoittoiset kunnat eivät olisi tässä myllerryksessä selvineet ilman kuntaliitoksia.
Laajenna
Polo Pottonen 18.06.2013 10:26
Lainaus: kinuuttaja kirjoitti: Näytä viesti Silloin kun kuntaliitokset salonseudulla tehtiin, salolla meni vielä hyvin. Nyt salo on rakennemuutoksen edessä, nokian loppumisen vuoksi. Selväksi on käynyt, että pienet maatalousvoittoiset kunnat eivät olisi tässä myllerryksessä selvineet ilman kuntaliitoksia.
Eikä kaupungit, jotka saavat ruokansa maakunnista. Äläkä ala jauhaa sontaa ulkomaalta tulevasta ruuasta! Kansa haluaa kotimaista, vain sinä et.
Laajenna
Vastuunkantaja 18.06.2013 10:35
Lainaus: kinuuttaja kirjoitti: Näytä viesti Silloin kun kuntaliitokset salonseudulla tehtiin, salolla meni vielä hyvin. Nyt salo on rakennemuutoksen edessä, nokian loppumisen vuoksi. Selväksi on käynyt, että pienet maatalousvoittoiset kunnat eivät olisi tässä myllerryksessä selvineet ilman kuntaliitoksia.
Kas kas! ai syynä onkin nyt Salon kohdalla hyvä kuntaliitos mutta huono ennakointi (Nokian lähtö) Opetus: ei pidä panna kaikkia munia samaan koriin.

Salon olisi pitänyt toimia kuin OULUN ! Siellä Nokian lähtö ei vienyt kunnan taloutta kuralle koska kaukaa viisana Kaupunkina se rakensi monipuolisen yritysryppään itselleen.
Laajenna
Vastuunkantaja 18.06.2013 10:38
Lainaus: Polo Pottonen kirjoitti: Näytä viesti Eikä kaupungit, jotka saavat ruokansa maakunnista. Äläkä ala jauhaa sontaa ulkomaalta tulevasta ruuasta! Kansa haluaa kotimaista, vain sinä et.
Miksi sitten Lidliin ei monikaan enää voi mennä kun kymmenissä kassoissa jonot ulottuvat pian jo ulos asti.

Halpakaupat ovat nostaneet liikevaihtoaan alkuvuodesta n.+15% ! Tämä on faktaa tietoa. Ihmiset ovat tulleet hintatietoisiksi. Risuja ei voida enää myydä joulukuusina. Polopottosen risubisneskin on jo kuolevaa bisnestä.
Laajenna
inka1232 18.06.2013 10:59
Lainaus: Vastuunkantaja kirjoitti: Näytä viesti Avauksessa on kielioppi virhe. Onko 7 puoluetta sextetti?

Kepuhan on kainalosauvana kokoomukselle.
On varaa pitää. Nehän sentään yrittää jotain maan ja kansan eteen tehdä. Oppositiossa istuviin persuihin ei ole varaa 8 milj./vuodessa on paljon istumisesta.


Tänä vuonna persuille on luvassa lähes kahdeksan miljoonan euron julkiset tukirahat.

Summa koostuu 7020000 euron puoluetuesta ja 738000 euron ryhmärahasta. Ryhmäraha on tarkoitettu eduskuntaryhmän henkilökunnan palkkaamiseen ja ryhmän menojen kattamiseen.
Laajenna
Polo Pottonen 18.06.2013 11:07
Lainaus: Vastuunkantaja kirjoitti: Näytä viesti Miksi sitten Lidliin ei monikaan enää voi mennä kun kymmenissä kassoissa jonot ulottuvat pian jo ulos asti.

Halpakaupat ovat nostaneet liikevaihtoaan alkuvuodesta n.+15% ! Tämä on faktaa tietoa. Ihmiset ovat tulleet hintatietoisiksi. Risuja ei voida enää myydä joulukuusina. Polopottosen risubisneskin on jo kuolevaa bisnestä.
Olen käynyt n. 10 eri Lidlissä eri kaupungeissa. Ei normaalia pitempiä jonoja. Käynet sellaisessa Lidlissä, jonka lähistöllä kilometrien säteellä ei ole muita ruokamarketteja. Halpakauppoja on ollut kautta historian ja muullakin aloilla kuin ruuassa. Tyrmäsin taas lapsellisen provosi.
Laajenna
SuomlaineN 18.06.2013 11:15
Lainaus: Vastuunkantaja kirjoitti: Näytä viesti Miksi sitten Lidliin ei monikaan enää voi mennä kun kymmenissä kassoissa jonot ulottuvat pian jo ulos asti.

Halpakaupat ovat nostaneet liikevaihtoaan alkuvuodesta n.+15% ! Tämä on faktaa tietoa. Ihmiset ovat tulleet hintatietoisiksi. Risuja ei voida enää myydä joulukuusina. Polopottosen risubisneskin on jo kuolevaa bisnestä.
Kävin eilen Lindlissä. Kassajonossa edellä oli 2 asiakasta. Joitakin tuotteita haen sieltä, mutta esim. lihatuotteet ovat niin surkeita, että en enää osta...
Laajenna
Seikula 18.06.2013 11:17
Lainaus: jared33 kirjoitti: Näytä viesti No onhan nykyisen hallituksen politiikka nyt sentään ollut huomattavasti järkevämpää kuin umpisurkean Vanhanen-Kiviniemen johtaman porvarihallituksen politiikka oli.

Nyt on sentään saatu Suomen kilpailukyvyn heikkeneminen pysäytettyä, mutta meillä on silti yhä edelleen porvarihallituksen perintönä pahimpia kilpailijamaitamme korkeampi inflaatio.
IHAN pääin vatoin, ei olla mitän kilpalukyysempiä kuin ennen EI MIKÄÄN ENNÄN TOIMI SUOMESSA.
Laajenna
Vastuunkantaja 18.06.2013 11:18
Siitäkin huolimatta halpakaupojen liikevaihdot ovat kasvaneet +15% kävitte sitten tai ette.
Laajenna
inka1232 18.06.2013 11:20
Lainaus: SuomlaineN kirjoitti: Näytä viesti Kävin eilen Lindlissä. Kassajonossa edellä oli 2 asiakasta. Joitakin tuotteita haen sieltä, mutta esim. lihatuotteet ovat niin surkeita, että en enää osta...
Kävin eilen Lildissä 4kassajonoa ja liha ,makkaratavaraa kärryt täynnä. Juhannusvarastoa mökeille luultavasti. Hyvin on Hans Välimäen Gourmetkokin mainokset mennyt perille.
Laajenna
Lisätietoa Yhteydenotto Lisää keskustelupalsta